Asuminen -ikoni

Asuminen – Boende

Asumisen toiveita kannattaa miettiä ja suunnitella ajoissa jo ennen eläkkeelle siirtymistä. Onko asuntosi turvallinen ja toimiva? Millainen asuinympäristö on sinulle tärkeä? Millaisia sosiaalisia suhteita asumiseesi liittyy?

Tältä sivulta löydät tietoa asumisen suunnittelun tueksi. Asumisen aineistopankkiin on koottu kattavasti tietoa asumisen suunnittelun ja ennakoinnin tueksi niin ikääntyville itselleen kuin ammattilaisille.

Liikkeelle pääset esimerkiksi tekemällä asumisen pikatestin, jonka avulla voit selvittää miten nykyinen asumisratkaisusi vastaa mahdollisia tulevia tarpeitasi ikääntyneenä.

 

Boende – materialbank på svenska

Korkealta kuvattu kaupunkimaisema, etualalla Kallion kirkon torni.

Miten haluaisin asua?

Omien unelmien tarkastelulla pääset asumisen ennakoinnissa alkuun. Mitä aikaisemmin aloitat toiveiden kartoittamisen, sitä enemmän sinulle jää aikaa pohtia niiden toteuttamista juuri sinulle sopivalla tavalla.