Miten varaudut ennalta asumisen muutoksiin?

Asumisen isoja muutoksia tehdään yleensä elämän taitekohdissa, kuten työelämään siirtyessä, perhettä perustettaessa ja lasten lentäessä pesästä. Samalla toteutetaan asumisen unelmia mahdollisuuksien mukaan.

Kun ennakoidaan ikääntymisen vaikutuksia asumiseen, mittarissa ovat yleisimmin ikävuodet 55-70. Silloinkin päätät itse, miten asut. Iän karttuessa tarpeesi kuitenkin muuttuvat. Monelle iäkkäämpien omaisten auttaminen asumisen pulmissa antaa näkökulmaa ja motivaatiota tarpeiden ja ratkaisujen ennakointiin.

”Tiedostin että on olemassa aikaikkuna, jolloin muutokset on mahdollista toteuttaa…”*

Kun alat tiedostaa muutoksia toimintakyvyssäsi, on hyvä aika havahtua ajan kulkuun. Isoja asumisen muutoksia kannattaa suunnitella hyvissä voimin. Ehkä kysyt uusia kysymyksiä, kuten ”mitä vielä voisin/haluaisin tehdä elämälleni?” Omat ja mahdollisen puolisosi toiveet ovat positiivinen lähtökohta asumisen muutoksiin varautumisessa.

Suuri osa ihmisistä tekee muutoksia asumiseensa luontaisesti osana muuta elämän kulkua. Joillekin asumistilanne on vakiintunut muotoon: ”Mihinkä sitä kotoaan lähtisi?”, jolloin myönteiset mahdollisuudet voivat jäädä pohtimatta. Vastaako nykyinen asuntosi myös tulevia tarpeitasi? Ennakoimalla tulevaa saat aikaa itsellesi sopivan muutoksen valmisteluun, siihen totutteluun – ja siitä nauttimiseen!

Muutos tulee – mistä motivaatio?

Vanheneminen koskee meitä kaikkia, vauvasta vaariin. Vaikka tahtoisit pysyä paikoillasi tutussa sohvannurkassa, olosuhteet ympärilläsi muuttuvat. Miten muutosta voisi lähestyä?

  • Tunnustele ajatuksiasi kodista – mikä tekee asunnostasi kodin?
  • Huomaa tulossa olevat elämäsi taitekohdat, kuten eläkkeelle jääminen tai lastenlasten syntyminen yms., jolloin asumista kannattaa tarkastella uusin silmin.
  • Tarkista asenteesi muutoksiin – muutos on myös mahdollisuus!
  • Pilko muutos osiin – varaudu prosessiin!

Muutokset kuuluvat elämään. Asuinalueillakin on tietty elinkaari: mukavat naapurisi voivat äkkiä siirtyä muualle; tuttu bussipysäkki, kulmakauppa tai muut palvelut samoin.

”Olin jo tottunut ajatukseen, että asumme tässä loppuelämämme kuten ennenkin. Eräänä päivänä vaimoni yllätti minut sanomalla, että haluaa suunnitella tulevaa nyt…!”**

Tietoa ja välineitä muutosten suunnitteluun on saatavilla. Älä turhaan lykkää päätöksiä. Asumisneuvonnassa on havaittu, että turhista riskeistä kannattaa hankkiutua eroon; esimerkiksi hissittömässä kerrostalossa asuvat joutuvat arvioimaan päätöstään ennemmin tai myöhemmin uudelleen. Ei kannata tuudittautua myöskään siihen, että ”joku muu” tai asuinkuntasi hoitaa asumisen hankalat asiat puolestasi toivomallasi tavalla, saatikka juuri silloin kun itse toivot.

Kartoita toiveesi ja voimavarasi

Asumishistoriasi vaikuttaa uskomuksiisi hyvästä asumisesta. Kirjaa ylös historiasi ja nykyisen asumistilanteesi plussat ja miinukset, niin voit päästä toiveidesi juurille.

  • Toiveet ja todellisuus: mitä on tarjolla? Ota selvää eri asumisratkaisuista.
  • Kartoita voimavarasi: onko esim. putkiremontin läpikäyminen järkevää, jos samaan aikaan rupeat omaishoitajaksi?
  • Pohdi asumista ääneen: fiksujen ystävien kokemukset ovat lisävoimavara, jonka avulla voi säästyä monelta turhalta virheeltä.

Voimavaroja voi jatkossa lisätä asumisen arkeen yhteisöllisillä ratkaisuilla, jos vaikkapa kyläyhteisö, ”mummokommuuni”, alivuokralaisen ottaminen tai ryhmärakennuttaminen ovat ulottuvillasi.

Muuta toiveet tavoitteiksi

Asumisen toiveista on hyvä edetä tavoitteisiin ja tavoitteista toimenpiteisiin. Kaikkea ei voi saada, mutta aina voi saada jotain. Luonnonläheisyyttä voi toinen tavoitella lenkkimaastossa ja toinen ryhtymällä viljelemään yrttejä parvekkeella. Muutosten ei tarvitse olla aina isoja ollakseen merkittäviä. Kodin turvallisuutta kannattaa kohentaa niin, ettei siellä tarvitse kiipeillä, liukastua tai kompastella.

Asunnon turvallisuuden, toimivuuden ja esteettömyyden parantamisesta ja korjausten tekemisestä löytyy lisätietoa tältä sivustolta. Toimenpiteiden aikatauluttaminen muuttaa haaveet todellisuudeksi.

Tee asumissuunnitelmasi helposti

Kun ennakoit tulevia tarpeitasi, päävaihtoehtoja asumisen suunnittelussa on loppujen lopuksi vain muutama. Suuntaa-antavan asumissuunnitelman saat helposti aikaiseksi Asumisen muutoksiin varautumisen tee-se-itse-paketin tietojen ja tehtävien avulla. Paketin saat printattua myös Suomen Asumisen Apu ry:n verkkosivuilta. Sen avulla voit käydä läpi keskeiset ikäasumisen suunnitteluun vaikuttavat tekijät.

Hyvää matkaa kohti parempaa ikäasumista!

* 55+ ikäinen nainen Suomen Asumisen Apu ry:n kurssilla  **Aktiivinen seniori Suomen Asumisen Apu ry:n kurssilla