Tervetuloa varautumaan


Saatat viettää eläkkeellä vuosikymmeniä elämästäsi.
Miksi siis et suunnittelisi jo hyvissä ajoin juuri oman näköistäsi ja itsellesi mielekästä eläkeikää? Unelmiaan voi toteuttaa vielä vanhanakin, mutta unelmat vaativat johdonmukaista suunnittelua ja valmistautumista.

Ennakointi tulevaan kannattaa aina

Jos olet hyvässä kunnossa ja toimintakykyinen, vanhuus voi kuulostaa kaukaiselta asialta, joka ei vielä kosketa sinua. Oman vanhuusiän ennakointi kannattaa kuitenkin aloittaa mahdollisimman varhain. Esimerkiksi terveys on sellainen asia, johon panostaminen ole koskaan liian aikaista. Hyvää terveyttä rakennetaan läpi elämän.

Vanhuuteen varautuminen on ennakointia ja suunnittelua hyvän vanhuusiän mahdollistamiseksi. Vanhuuteen varautuminen kannattaa aina, olit sitten 50-, 70- tai 90-vuotias.

Normaali osa elämänkulun suunnittelua vai pelottava mörkö?

Oman ikääntymisen ennakointi on normaali osa elämänkulun suunnittelua, aivan kuten opintojen tai työuran suunnittelu nuorempana. Silti vanhenemiseen saattaa liittyä negatiivisia mielikuvia ja pelkoja, joiden takia koko asiaa ei haluta edes ajatella. Ikääntymistä ei tarvitse pelätä, se voi tuoda mukanaan myös uusia mahdollisuuksia ja uudenlaista vapautta.

Vanhuuteen kannattaa kuitenkin valmistautua pohtimalla muutamia perusasioita. Miten haluan asua tulevaisuudessa? Miten voisin huolehtia terveydestäni? Miten ennakoin taloudellisesti eläkkeelle jäämisen? Mitä oikeudelliseen ennakointiin kuuluu?

Vanheneminen.fi tarjoaa tietoa ja työvälineitä

Kysyimme, mitä tietoa ihmiset tarvitsevat vanhuuteen varautumisesta. Halusimme rakentaa selkeän ja kattavan tietopankin juuri niistä asioista, jotka suomalaisia yli 50-vuotiaita askarruttavat. Näin syntyi Vanheneminen.fi -sivusto, joka tukee sinua oman tulevaisuutesi suunnittelussa viidellä osa-alueilla:

  1. Terveys
  2. Talous
  3. Asuminen
  4. Asiakirjat
  5. Mielekäs elämä

Kukin osio sisältää lyhyiden artikkelien lisäksi työvälineitä oman elämäsi suunnitteluun. Sivustoa on ollut tekemässä laaja joukko yhteistyökumppaneita.

Turhauttaako loputon tiedon etsiminen?

Tutustu ilmaiseen verkkokurssiimme, jossa pääset tutustumaan teemoihin kootusti omassa tahdissasi. Kurssi ei vaadi ilmoittautumista ja sen voi aloittaa koska vain.
Tutustu lisää

Ennakointi onnistuu myös ryhmässä

Ikääntymisen ennakoinnin ei tarvitse olla yksilösuoritus, vaan se voi olla hyvinkin sosiaalista ja antoisaa. Olemme kehittäneet ryhmämallin, jonka avulla Vanhuuteen varautumisen teemoja voi käsitellä myös erilaisissa ryhmässä.

Ryhmämallin materiaali on suunnattu ensisijaisesti ryhmänohjaajille työskentelyn tueksi, mutta opasta ja tietoiskuja voi vapaasti käyttää kuka tahansa. Lue lisää ja lataa opas

Siirrä katse horisonttiin ja suuntaa elämäsi aalloille!