Krooninen yksinäisyys on terveysriski

Asioidessani viikoittain samassa marketissa olen joka käynnillä nähnyt kaksi miestä, usein vain yksin istumassa. Toinen on minulle tuiki tuntematon, toisen tunnen löysästi hänen entisen vaimonsa kautta. Jälkimmäisen kanssa olemme nyökkäämällä tervehtineet tullessamme vastatusten – viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen.

 Kun. Eräänä päivänä satuimme silmäilemään samaa laputettujen tuotteiden hyllykköä, mies alkoi puhua. Hän sanoi, ettei ole puhunut kahteen päivään sanaakaan. Ei ole ketään kelle puhuisi, ei ole enää mitään, mitä tekisi, hän on jo 90-vuotias, ruoka on mitä on ja niin edelleen. Miehellä oli valtava tarve puhua, mutta minulla oli tilaamani kyyti odottamassa. Mieltäni riipaisi, kun en ehtinyt pitempään häntä kuuntelemaan.

Jokainen tuntee joskus olonsa yksinäiseksi. Se kuuluu elämään, mutta krooninen yksinäisyys on terveysriski. Se on kolme kertaa pahempi terveyshaitta kuin ylipaino ja tuhoisampaa kuin tupakointi. Kroonisella yksinäisyydellä on suora yhteys myös verenkiertoelimien ja sydämen toimintaan. Erityisesti vanhusten yksinäisyys on lisääntynyt. Yhä useampi ikäihminen hoidetaan kotona, ja tulevaisuudessa heistä vielä useampi on huonokuntoisempi.

Yksin ei ole pakko jäädä. Apua on onneksi tarjolla. Sosiaalivirastoilla ja sosiaaliministeriöllä ei ole riittävästi resursseja poistaa yksinäisyyttä. Ainoa mahdollisuus on kansalaistoiminta – lähimmäisten apu – ja järjestöjen vapaaehtoistyö. Jokainen voi auttaa naapuriaan. Se on kansalaisvelvollisuus. Lähimmäinen on paras lääke yksinäisyyteen.

Suomen mielenterveysseuran entinen toiminnanjohtaja Pirkko Lahti kehottaa luomaan soittoringin yksinäisten ympärille. Ei tarvita kuin puhelin. 

Pirkko Lahti on pannut alulle yksinkertaisuudessaan loistavan idean: yksinään asuvien ihmisten soittorenkaan. Sen jokainen jäsen soittaa vuorollaan ennalta sovittuna aikana muille renkaaseen kuuluville. Jos jonkun puhelimeen ei yrityksistä huolimatta vastata, soittaja ottaa yhteyttä hänen läheisiinsä, naapuriin tms., joilla on avain tämän asuntoon. Mahdolliselta onnettomuudelta vältytään.

Renkaaseen kuuluminen edellyttää velvollisuudentuntoa ja sitoutumista. Se pelaa sitä vaivattomammin mitä kurinalaisemmin puheluun tai tekstiviestiin vastataan. Viestin nopea kuittaaminen, vaikkapa vastauksella ”Ok”, säästää soittajan hermoja. Tekstiviestikin toimii.

Kaikilla yksin asuvilla ei ole omaisia, joille soittaa tai he asuvat kaukana. Ei talomiestä eikä naapuria, jonka puoleen kääntyä. Entä huoltomies? Huoltomieshän päivystää aina.

Kuulin eräästä helsinkiläisestä kiinteistöhuoltoyhtiöstä, jonka työnjohtaja oli pelastanut kerran kellarissa vakavasti itsensä satuttaneen rouvan. Yhtiön palveluun kuuluu, että asukas voi halutessaan antaa yhtiölle niiden ihmisten nimet ja henkilötiedot, jotka hän on valtuuttanut pyytämään tarvittaessa apua. Päivystävä huoltomies liittää ne hänen nimensä kohdalle. Huoltomies tietää, miten toimia, jos asukas löytyy vaikkapa tajuttomana.  Monet heistä ovat myös käyneet ensiapukurssit.

Miten olisi huoltoyhtiön päivystävä puhelin tai pieni toimipiste, jossa asukkaat voisivat tiettyinä aikoina käydä kertomassa huolistaan ja toiveistaan?