Ikäihmisten perhehoito asumisen muotona
Julkaistu:
/

Kun sana perhehoito mainitaan, se saattaa herättää hämmennystä tai jopa epäilyksiä. Perhehoito ei vielä ole kaikkien tuntema vaihtoehto, mutta monelle se on juuri se oikea ja moniin tilanteisiin muuntuva ratkaisu.
Elämän myötä tarpeet muuttuvat, ja yhä useampi toivoo voivansa asua kodinomaisessa ympäristössä mahdollisimman pitkään. Perinteisten hoiva- ja asumispalvelujen rinnalla on kuitenkin vaihtoehto, josta tiedetään vielä vähän.
Kun sana perhehoito mainitaan, se saattaa herättää hämmennystä tai jopa epäilyksiä. Mistä oikein on kyse? Todellisuudessa kyse on lämpimästä, inhimillisestä ja joustavasta tavasta järjestää hoivaa. Monelle perhehoito tarkoittaa toista kotia, toista tai jopa ensimmäistä omaa perhettä, mummolaa tai yhteisöllistä kimppakämppää.
Kotiin annettava perhehoito
Perhehoito ei aina tarkoita muuttoa pois omasta kodista. Kotiin annettavassa perhehoidossa ikäihmisen luo tulee säännöllisesti sama perhehoitaja, joka viettää hänen kanssaan aikaa useita tunteja kerrallaan.
Kyse ei ole pelkästään avusta arjen askareissa, vaan ennen kaikkea rinnalla kulkemisesta. Perhehoitaja on turvallinen, tuttu ihminen, joka tuo seuraa, tukea ja jatkuvuutta arkeen. Hän tukee myös omaisia jakaen ikääntyneen arkea sekä välittäen tietoa hänen voinnistaan myös kauempana asuville omaisille. Perhehoitaja toimii tukena ja saattajana myös asioitaessa kodin ulkopuolella.
Perhekoti – pysyvä tai tilapäinen koti
Perhekoti voi olla myös pysyvä asumisratkaisu. Siellä voidaan elää jopa elämän loppuun saakka tavallisessa kodissa, jossa arki rakentuu yhdessä tekemisestä ja tavallisesta elämästä kodin tuoksuineen ja äänineen.
Pitkäaikaiseen perhekotiin siirtyminen suunnitellaan huolellisesti. Ikäihmistä ja hänen läheisiään kuullaan, ja ennen päätöstä järjestetään tutustumisjakso. Näin varmistetaan, että koti tuntuu sopivalta kaikista osapuolista.
Perhehoito perhekodissa voi olla myös lyhytaikaista ja päivämuotoista. Perhehoidon jaksot sekä myös päiväkäynnit tukevat ikääntyneitä ja heidän mahdollisia omaishoitajiaan. Lyhytaikaista perhehoitoa käytetään omaishoitajan vapaan ajaksi, kuntoutumisjaksona esimerkiksi kaatumisen jälkeen ja säännöllisenä tukimuotona arjen tueksi.
Erityisen usein perhehoito auttaa yksinäisyydestä, turvattomuudesta tai toimintakyvyn heikkenemisestä kärsiviä ikäihmisiä.
Vaikutukset näkyvät
Perhehoidon vaikutukset ovat usein merkittäviä ja konkreettisia. Säännöllinen vuorokausirytmi, kotiruoka ja yhdessä tekeminen voivat parantaa elämänlaatua nopeasti.
Kun arkeen palaavat yhteiset ruokailuhetket, ulkoilu, liikkuminen ja sosiaalinen kanssakäyminen myös fyysinen kunto kohenee. Voimien palautuessa kaatumisriskikin pienenee. Päivistä tulee aktiivisempia ja yöunet paranevat. Perhehoidon avulla usein myös lääkitystä voidaan tarkistaa tai vähentää aktiivisen arjen hoitaessa levottomuutta tai unettomuutta.
Oikea-aikaisuus ratkaisee
Toimeksiantosuhteinen perhehoito on hyvinvointialueiden järjestämää palvelua. Hyvinvointialue vastaa perhehoidon järjestämisestä, koordinoimisesta, tuesta ja valvonnasta. Toimintaa ohjaa perhehoitolaki, joka määrittää raamit palvelun toteutukselle.
Tarvittaessa perhehoidon rinnalla voidaan käyttää myös muita palveluja, kuten kotihoitoa tai muuta sairaanhoidollista tukea. Tämä tukee sekä ikääntyneiden, että perhehoitajien arkea.
Perhehoidon paikka on usein jo varhaisessa vaiheessa, kun ensimmäiset tuen tarpeet ilmenevät. Mitä aikaisemmin palvelu tulee mukaan, sitä enemmän siitä voidaan hyötyä.
Ajoissa aloitettu perhehoito voi vahvistaa toimintakykyä, helpottaa kiintymistä uusiin ihmisiin ja sopeutumista uuteen ympäristöön. Oikea-aikainen perhehoito myös siirtää raskaampien palveluiden tarvetta pitkälle tulevaisuuteen tai jopa poistaa niiden tarpeen kokonaan.
Samalla mahdollistetaan se, mikä monelle on tärkeintä: elämä kodissa mahdollisimman pitkään.
Yhdessä elämisen voima
Perhehoidon ydin on yhdessä eläminen ja osallisuus. Se on yhteisöllistä arkea, jossa jokainen on osa perhettä.
Monet ovat saaneet nähdä, miten tavallinen arki voi tehdä ihmeitä. Kun ihminen saa elää oman näköistään elämää, osallistua ja tulla nähdyksi, myös elämänilo palaa elämään. Uusia ystävyyssuhteita syntyy ja joskus jopa vanhat, jo unohdetut haaveet heräävät uudelleen eloon.
Perhekodissa ei olla yksin. Siellä on aina joku läsnä. Usein myös muiden asukkaiden omaisista tulee yhteisiä läheisiä.
Perhehoito ei vielä ole kaikkien tuntema vaihtoehto, mutta monelle se on juuri se oikea ja moniin tilanteisiin muuntuva ratkaisu: lämmin, turvallinen ja merkityksellinen tapa elää arkea myös ikääntyessä.

Kirjoittanut
Sanna Kosonen
aikuisten perhehoidon kehittämispäällikkö, Perhehoitoliitto ry
Perhehoitokuva: kuvaaja Jarno Artika.
Artikkeli on alun perin julkaistu Asu ikäviisaasti -lehdessä, toukokuu 2026.