Hyvä asuminen ei synny sattumalta – asumisneuvonta auttaa ennakoimaan

Julkaistu:

/

Silmälasipäinen, vaaleatukkainen nainen hymyilee kameralle ikkunan vieressä. Hänellä on sininen paita ja kuviollinen huivi kaulassaan. Etualalla näkyy epätarkkoja vihreitä kasvinlehtiä.

Moni iäkäs ihminen alkaa jossain vaiheessa pohtia, miten oma koti toimii tulevina vuosina. Onko kodissa helppo liikkua myös silloin, jos toimintakyky muuttuu? Entä millaisia asumisen vaihtoehtoja olisi tarjolla, jos nykyinen koti ei enää tunnu sopivalta?

Näihin kysymyksiin voi saada apua asumisneuvonnasta. Ikääntyvien asumisneuvoja Katja Kopra Hämeenlinnan asumisneuvonnasta kertoo, että asumisneuvonnan keskiössä on ennen kaikkea asumisen ennakointi.

”Ajattelen asumisneuvontaa neuvontana ja ohjauksena, jossa huomioidaan ihmisen tulevat toiveet ja tarpeet kodin turvallisuuden, toimivuuden ja osallisuuden näkökulmasta”, Kopra kuvaa.

Henkilökohtaista tukea asumisen kysymyksiin

Asumisneuvonta tarkoittaa käytännössä henkilökohtaista ohjausta ja keskustelua asumiseen liittyvistä asioista. Yhdessä voidaan tarkastella esimerkiksi kodin turvallisuutta, mahdollisia muutostöitä, apuvälineiden hankintaa, asumisen tukia tai erilaisia asumisen vaihtoehtoja.

-Neuvonta voi olla yksinkertaisesti sitä, että käydään läpi vaihtoehtoja ja kerrotaan, mihin kannattaa olla yhteydessä. Toisinaan autamme myös konkreettisesti esimerkiksi hakemusten täyttämisessä tai asumisen ratkaisujen selvittämisessä.

Asumisneuvoja voi myös tulla käymään kotona ja tarkastella, miten asunto toimii arjessa. Tarvittaessa hän ohjaa ihmisen muiden palvelujen piiriin.

-Ohjaamme esimerkiksi ikääntyvien palveluohjaukseen, talousneuvolaan tai sosiaalipalveluihin, jos tilanteessa tarvitaan laajempaa tukea.

Yhteyttä ottavat usein iäkkäät itse

Asumisneuvontaan ottavat yhteyttä niin iäkkäät ihmiset itse, heidän läheisensä kuin ammattilaiset. Useimmiten yhteydenottaja on kuitenkin iäkäs henkilö itse.

-Yhteyttä ottavien ikä vaihtelee noin 60 ja 90 vuoden välillä. Viime vuonna yhteydenottajan keskimääräinen ikä oli 79 vuotta, Kopra kertoo.

Yksin asuvat ovat hieman yleisempi asiakasryhmä kuin pariskunnat, mutta viime aikoina Hämeenlinnan asumisneuvonnassa on kohdattu paljon myös omaishoitajapariskuntia.

Muutokset elämässä herättävät kysymyksiä

Moni ottaa yhteyttä silloin, kun alkaa miettiä tulevaisuuttaan: missä ja miten haluaisi asua seuraavat vuodet. Erityisesti erilaiset yhteisölliset asumisratkaisut kiinnostavat.

-Yhteisöllinen asuminen kiinnostaa monia, koska siellä voi asua turvallisesti ja löytää seuraa sekä tukea arkeen.

Toisinaan yhteydenoton taustalla on muutos elämäntilanteessa. Oma tai puolison toimintakyky voi heikentyä, tai arjessa pärjääminen alkaa huolettaa.

-Moni miettii esimerkiksi, saako apua silloin kun sitä tarvitsee, miten taloudellisesti pärjää tai mitä tapahtuu, jos jää yksin.

Yhteydenottoja tulee myös tilanteissa, joissa tarvitaan väliaikaista asumista esimerkiksi putki- tai hissiremontin ajaksi.

Pienilläkin muutoksilla voi olla suuri merkitys

Usein kodin turvallisuutta ja arjen sujuvuutta voidaan parantaa melko pienillä muutoksilla.

-Kynnyksen poistaminen, tukikaiteen asentaminen tai valaistuksen parantaminen voivat helpottaa arkea yllättävän paljon, Kopra neuvoo.

Joskus paras ratkaisu voi kuitenkin olla muutto paremmin toimivaan kotiin.

Kopran mieleen on jäänyt erityisesti tilanne, jossa iäkäs ihminen muutti esteettömään asuntoon palveluiden läheisyyteen.

-Muutos näkyi nopeasti koko olemuksessa. Liikkuminen helpottui, asiointi onnistui itsenäisemmin ja osallistuminen lisääntyi. Samalla myös palveluiden tarve väheni.

Asumisessa kannattaa ennakoida

Asumisneuvojalla on yksi tärkeä viesti.

-Asioita kannattaa pohtia ajoissa. Joskus yhteydenotto tulee vasta silloin, kun kotona pärjääminen ei enää onnistu. Silloin ratkaisut pitää tehdä nopeasti, eikä lopputulos ole aina ihmiselle mieluisin.

Asumisen muutokset vievät usein aikaa. Asunnon myyminen, uuden kodin etsiminen tai jonottaminen senioriasuntoihin voi kestää pitkään.

-Muutoksiin sopeutuminenkin vaatii aikaa. Siksi asumista kannattaa tarkastella vaiheittain ja tehdä muutoksia pienin askelin.

Apua matalalla kynnyksellä

Hämeenlinnassa asumisneuvonta on maksutonta kaikille kaupungin asukkaille asumismuodosta riippumatta.

-Meihin voi ottaa yhteyttä matalalla kynnyksellä, vaikka olisi vasta pohtimassa tulevaisuuden asumista, Kopra rohkaisee.

Kuntien asumisneuvonta

Monissa kunnissa toimii asumisneuvojia, joilta saa tukea ja neuvoja asumisen kysymyksiin. Keskustelu asiantuntijan kanssa voi auttaa selkeyttämään vaihtoehtoja ja löytämään ratkaisuja, jotka tukevat turvallista ja sujuvaa arkea myös tulevina vuosina.

Oman kunnan asumisneuvojan yhteystiedot löytyvät yleensä kunnan verkkosivuilta hakusanalla asumisneuvonta.

Hämeenlinnan asumisneuvonta

Puhelin: 040 662 6610
Sähköposti: ikaantyvien.asumisneuvonta@hameenlinna.fi

Hymyilevä nainen.

Kirjoittanut

Merja Lankinen

viestintäjohtaja, Vanhustyön keskusliitto

Artikkeli on julkaistu alun perin Asu ikäviisaasti -lehdessä, toukokuu 2026.