Vanheneminen tuo mukanaan myös menetyksiä ja niistä koituvaa surua. Jokaisella on oma tapansa olla ja elää surun kanssa. Myötätuntoinen suhtautuminen itseen on tärkeää.
Vanheneminen tuo mukanaan meille kaikille menetyksiä ja elämänmuutoksia. Monia ikääntyneitä koskettaa tälläkin hetkellä oma tai läheisen sairastuminen, toimintakyvyn heikentyminen tai läheisen kuolema. Menetys saattaa liittyä myös ihmissuhteen päättymiseen eron myötä. Jokainen kohtaa muutokset omalla yksilöllisellä tavallaan. Nämä tapahtumat muuttavat tai pysäyttävät totutun elämänkulun. Luopumiset ovat tavallaan omassa kasvussamme tarpeellisiakin, ne muistuttavat meitä elämän ennakoimattomuudesta ja ihmisten haavoittuvuudesta.
Menetystä seuraa suru, jonka määrää, vaiheita tai etenemisen polkua ei voida määrittää tietynlaiseksi. Jokainen tilanne on ainutkertainen, ja jokaisella on oma tapansa olla ja elää surun kanssa. Tilanteessa on mukana monia tekijöitä, kuten menetyksen luonne, oma elämäntilanne, voimavarat, aiemmat selviytymiskokemukset sekä tuki ja apu. Myös sillä on merkitystä, oliko tapahtuma odotettavissa vai tapahtuiko se äkillisesti.
Surulla on monet kasvot
Sureminen on tarpeellista ja tärkeää. Siihen myös tarvitaan voimia, aikaa ja malttia. Suru on luonnollinen reaktio, joka auttaa sopeutumaan uuteen tilanteeseen ja tapahtuneeseen. Luopumiseen liittyvää surua ei ole mahdollista kokonaan välttää, eikä sitä kannata torjua. Surua ei voi suorittaa pois. Kuuntele siis itseäsi ja arvosta tunteitasi. Tunteiden torjuminen voi pidentää suruprosessia ja kuluttaa voimavaroja. Olennaista on, että suostuu surulle ja pysähtyy menetyksen ääreen ja pohtii sen merkitystä.
Surulla on monet kasvot ja se voi ilmentyä monin tavoin, kuten esimerkiksi fyysisinä oireina, väsymyksenä, ahdistuksena, uniongelmina tai päänsärkynä. Elämä voi tuntua merkityksettömältä. Suru voi kutsua muitakin tunteita, ikävää, epätoivoa, syyllisyyttä tai turvattomuutta. Tunteet tasaantuvat vähitellen ajan myötä.
Surun keskellä on tärkeää kuunnella omia tuntemuksia, löytää keinoja olon helpottamiseen ja pitää itsestä hyvää huolta.
Surua voi käsitellä ja purkaa eri tavoin. Toisille meistä on luontaista jäsentää elämässä tapahtuvia asioita puhumalla ja jakamalla kokemuksia. Toiset voivat käsitellä tapahtunutta tekemisen kautta. Joillekin sureminen on yksityinen asia, kun taas toiset hakevat aktiivisesti apua tilanteeseensa. Tärkeintä on löytää omat tapansa olon helpottamiseen ja pitää itsestään hyvää huolta lepäämällä, nukkumalla, liikkumalla, ulkoilemalla sekä syömällä terveellisesti. Omaa jaksamista kannattaa kuulostella. Myötätuntoinen suhtautuminen itseen ja omaan tilanteeseen kantaa eteenpäin.
Elämä menetyksen jälkeen
Suremisen kuvataan usein tapahtuvan vaiheittain. Pikemmin kuin tiettyjä vaiheita etenevä polku, on suru jatkuva ja polveileva matka. Tapahtunut voi alussa tuntua epätodelta, reaktiot voivat olla voimakkaita tai olo olla lamaantunut. Vähitellen tapahtunutta aletaan ymmärtää ja ikään kuin ottaa hallintaan kertaamalla sitä. Menetystä käydään läpi ja samalla työstetään tunteita. Vähitellen jää tilaa suunnata muihin asioihin ja tulevaan. Tapahtunut muuttuu osaksi omaa tarinaa ja mennyttä.
Sureminen ikään kuin suuntaa katseen omiin ajatuksiin, se saa tarkastelemaan omaa itseä ja tapahtunutta ja rakentamaan sille merkityksen. Vaikka sureminen on voimia vievä prosessi, se voi myös avata uutta. Sen kautta voi oppia uutta omasta itsestään ja omista selviytymiskeinoistaan sekä vahvuuksistaan. Omat elämänarvot voivat kirkastua, elämän merkityksellisyyden tunne vahvistua ja oma elämä voi löytää uutta suuntaa.
Olennaista on tutkia sitä tapaa, jolla asennoituu elämän hyviin ja haastaviin puoliin. Voi kohdella itseään lempeydellä ja armolla, antaa itselleen aikaa selviytyä kokemastaan. Optimistinen suhtautumistapa sisältää sen ajatuksen, että vaikeisiinkin tapahtumiin sisältyy oppimisen ja kasvun mahdollisuus. Menetykset saattavat siten olla reitti omien vahvuuksien löytämiseen ja oman elämän arvostamiseen.